Nella Harmonia

Olin koko elämäni ajan kamppailut itseäni vastaan. En ymmärtänyt, kuinka muut ihmiset näyttivät niin normaaleilta ja siltä, että heillä oli kaikki kasassa. Minä pelkäsin elämää, pelkäsin niin perkeleesti. Koin ihmiset ympärilläni uhkana, en turvana ja joka päivä pelkäsin, kuinka kohdata tätä maailmaa.
 

Muistan, kuinka ylä-asteella opettaja pyysi koko luokkaa miettimään, missä näkee itsensä viiden vuoden päästä. Muistan todella yrittäneeni nähdä, mutta näin ainoastaan mustavalkosadetta, kuin vanhan ajan tvssä konsanaan kun lähetys katkeaa. Yhteyttä ei ollut, niin kuin ei minullakaan. En yksinkertaisesti pystynyt näkemään, en kuvittelemaan, missä silloin olisin. Minulle ei näytetty mitään, kaipa kohtaloni oli siinä kohtaa vielä auki sillä olin suurimpien testieni edessä ja usein tuntuikin siltä, etten haluaisi edes elää.
 

Olin täysin hukassa itseni ja tunteideni kanssa. En tiennyt mitä tunsin, en edes tiennyt tunteista. Ainoa millä olisin voinut kuvata olotilaani, oli sana hämmennys. Olin niin täynnä kipua, niin täynnä häpeää. Niin täynnä kaikkea paskaa, etten yhtään tiennyt kuka olin. Minä vain pelkäsin elämää. Pelkäsin kaikkea, ennen kaikkea muita ihmisiä. Tämä hämmennys johti lopulta lukuisten eri riippuvuksien kahleisiin, kun en ymmärtänyt itseäni ja vain kuljin varjojeni ohjaamana. Lopulta elämäni meni niin syviin, pimeisiin vesiin ettei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa elämäni. Kuolla pois tai muuttua, se oli todellisuus jossa tein valinnan yrittää vielä kerran uudestaan.
 

Tästä lähti vuosien toipuminen ja pala palalta opin tuntemaan itseäni. Aloin tunnistamaan tunteitani, nimetä niitä ja avauduin tuntemiselle. Koko elämäni olin elänyt pääni sisällä, kyvyttömänä olemaan yhteydessä kehooni, sydämeeni. Luullen olevani kontrollissa, turvassa kun jatkuvasti ylianalysoin kaiken. Päässäni ei ollut hetken rauhaa, en tiennyt sellaisesta mitään. Ennen kuin pikkuhiljaa, minä todella toivuin, minä todella ehenin. Löysin yhä syvempää kosketusta itseeni, omiin tunteisiini enkä enää kokenut tarvetta vain paeta itseäni.
 

Tulin ystäväksi tunteideni kanssa, ja siitä avautui kokonaan uusi maailma eteeni. Aloin saamaan mielenrauhaa ensimmäistä kertaa elämässäni ja hätätila, jossa olin koko elämäni elänyt - murehtien mennyttä, peläten tulevaa - alkoi väistymään ja läsnäolo tähän hetkeen vahvistui. Kaikki tämä, sillä vihdoin uskalsin ja opin, kuinka tuntea omia tunteitani. Kuinka puhua niistä, kuinka sallia tuki itselleen. Kuinka en enää uskonut sitä häpeää, joka väitti että pitää olla hiljaa. Että olisin nolo, outo tai vääränlainen tuntiessani jotakin. Huomasin, että ihmisinä olemme loppujen lopuksi aika samanlaisia. Monet oppivat pärjäämään yksin, jääden kenties täysin näkymättömäksi ja luulevansa olevan jotenkin vääränlaisia. Piiloittaen todellisen olemuksensa ja yhä syvemmin hävittävän itsensä maailman hälinään. Kun löydämme yhteyden itseemme, voimme vapautua tuon tunnetaakan alta. Niiden maskien ja roolien, joiden mukaan on todennäköisesti koko elämänsä elänyt.
 

Minä olin koko elämäni ajan Näkymätön Tyttö, tyttö jota kukaan ei huomannut. Joka jäi täysin näkymättömäksi suurimman kipunsa kanssa, joka yli 30 vuotta salaa elämääni hallitsi. Kunnes vihdoin, löysin juurisyiden äärelle ja jonka vapautumisen myötä, aloin vihdoin elämään elämääni turvasta ja luottamuksesta käsin enkä enää vain selviytynyt. Kamppailuni elämässä synnytti kipinän, jossa haluan auttaa myös muita saman kohdanneita. Meidän ei tarvitse enää elää varjojemme vankina, vaan voimme vihdoin oppia kuinka todella sallia suurempi rakkaus ja tuki omaan elämään.
 

Tästä kaikesta syntyi Tunne Tunteesi hoidot auttamaan myös sinua nousemaan varjojesi vankilasta kohti vapaampaa elämää. 🧡💛